09 syys Kaukolämmöllä on merkittävä rooli osana kiertotaloutta
Kauko Lämmön tärpit:
“Kuluttaako jo kuunnella, miten kierrättäminen on kauhean tärkeää? Tottahan se vain on, mutta se ei ehkä ole vielä käynyt mielessä, että kiertotalous on paljon muutakin kuin vain kierrättämistä.
- Kaukolämmössä kiertotalous näkyy lämmöntuotannossa ja -jakelussa, laitteissa sekä palveluissa – eli oikeastaan ihan koko prosessissa.
- Lämpöyhtiöt ovat sitoutuneet alan hiilineutraaliustavoitteisiin, joita kiertotaloustoimet tukevat. Materiaaleja kierrätetään, hukkalämmöt hyödynnetään ja uusia kiertotalousajattelun mukaisia palveluita kehitetään koko ajan. Jopa tuhkatkin kierrätetään maarakennukseen ja lannoitteiksi.
- Kaukolämpökodissa ei tarvitse miettiä lämmityksen kiertotaloutta, vaan lämpöyhtiö optimoi sitä laajemmin ja kokonaisvaltaisemmin kuin mihin me omilla toimillamme voisimme vaikuttaa. Vastuullisella lämmöllä asiakas saa eittämättä parasta vastinetta rahalleen.”
Kiertotalousratkaisut ovat tärkeä osa kaukolämpöalan ilmastotoimia. Kaukolämpöjärjestelmät mahdollistavat myös muiden toimijoiden, kuten kuntien ja teollisuuden, kiertotaloutta, ja ratkaisut syntyvät usein toimialarajat ylittävistä oivalluksista. Niiden avulla materiaali- ja energiakiertoja voidaan optimoida laajemmin kuin vain oman toiminnan puitteissa.
Kiertotalouden merkitys ilmastonmuutoksen torjunnassa ja luonnonvarojen säästämisessä on iso aihe, joka on saanut paljon ansaitsemaansa huomiota viime vuosina niin Suomessa kuin maailmallakin. Tehokasta kiertotaloutta voidaan edistää monilla eri tavoilla, ja siksi kiertotaloustoimien mittakaava vaihtelee aina pienistä teoista laajempiin teollisen ja yhteiskunnallisen tason toimiin ja ratkaisuihin.
Kaukolämmön tapauksessa kiertotalous tarkoittaa muun muassa hukkalämpöjen käyttämistä, materiaalien kierrättämistä, pitkäikäisten laitteiden ja laitoksien rakentamista sekä niiden huoltoa ja kunnostusta pitkällä aikavälillä.
Hyvinkään Lämpövoimalla on jo pitkään nojauduttu voimakkaasti kiertotalouden mahdollisuuksiin kaukolämmön tuotannossa. Niistä yksi tärkeimmistä on jätteiden energiahyötykäyttö: Suomessa ei käytännössä enää viedä yhdyskuntajätteitä kaatopaikoille, vaan kierrätyskelvottomat jätejakeet käsitellään termisesti eli poltetaan.
Jätteenpoltossa syntyvä lämpö otetaan puolestaan talteen kaukolämmöksi.
“Jätteenpoltto ja kierrätys eivät ole toistensa vastakohtia eivätkä ne sulje toisiaan pois. Tosiasiassa ne toimivat tehokkaasti yhdessä silloin, kun jätteitä ei ole mahdollista tehokkaasti kierrättää”, kertoo Sami Pesonen, Hyvinkään Lämpövoiman asiakkuus- ja verkostopäällikkö.
Osaa materiaaleista ei voida erotella tai ne eivät sovellu uudelleen käytettäväksi, mutta polttamisesta syntyvä lämpö voidaan ottaa talteen kaukolämmöksi. Vastaavasti kaukolämmön tuotantoon ei tällöin tarvitse käyttää polttoainetta.
“Jätteitä poltettaessa ylimääräinen energia ei häviä taivaan tuuliin, vaan hukkalämpöä voidaan hyödyntää tehokkaasti. Tällaisen hukkalämmön käyttämiselle on lukemattomia hyviä syitä aina luonnonvarojen säästämisestä ja hiilineutraaliudesta merkittäviin kustannussäästöihin”, Pesonen summaa.
Kierrätetyissä putkissa ympäristöystävällistä kaukolämpöä
Myös kaukolämpöverkon laitteistoilla on tärkeä rooli kaukolämpöjärjestelmän kiertotaloudessa.
Muun muassa kaukolämmön käyttöön tarkoitettuja putkijärjestelmiä ja muita osia tarjoavan Logstor Finland Oy:n toiminnan ytimessä on kierrätysmateriaalien hyödyntäminen. Samalla hiilineutraaliuteen pyritään myös tuotteiden tuotantoprosessien kaikissa eri vaiheissa.
“Vihreys tarkoittaa meille sitä, että kierrätysmateriaaleja käytetään aina mahdollisuuksien mukaan ja kierrätys on osana kaikkea toimintaa. Esimerkiksi kaukolämpöputkissa hyödynnetään mahdollisimman paljon hukkamuovia, jota jää yli valmistusprosessin eri vaiheissa”, kertoo Ville Pekkarinen, Logstorin myyntipäällikkö.
“Myös oman tehtaan koneiden hukkalämpöä hyödynnetään tehokkaasti. Tuotantoprosesseissa syntyvä ylimääräinen lämpö ohjataan takaisin prosesseihin sekä kiinteistön lämmitykseen.”
Kiertotaloudesta hyötyvät sekä asiakkaat että ympäristö
Kiertotalouden taustalla vaikuttaa ennen kaikkea oikea asenne. Kun ilmastonmuutoksen torjunnasta ja kiertotaloudesta ottaa aidosti vastuuta, vihreämpien valintojen tekeminen on mahdollista lukemattomissa eri tilanteissa – ja pienilläkin ratkaisuilla on iso merkitys.
“Kaukolämmön valinnan yksi parhaimmista puolista on se, että lämpöyhtiöt investoivat aktiivisesti hiilineutraaleihin ratkaisuihin asiakkaiden puolesta. Erilaisia vaihtoehtoja etsitään ja suunnitellaan aina pitkälle tulevaisuuteen”, kertoo Sanna Kytömäki, Hyvinkään Lämpövoiman toimitusjohtaja.
”Yhteistyö asiakkaiden kanssa sekä uusien palveluiden kehittäminen asiakkaille niin energiatehokkuuden kuin kiinteistöjen käytön parantamiseksi ovat avainasemassa. Hinnan pitäminen vakaana on myös tärkeää sen lisäksi, että kaukolämpö tuotetaan hiilineutraalisti ja vastuullisesti.”
Samoihin arvoihin keskittyvä yhteistyö lämpölaitteiden tuottajien kanssa mahdollistaa parhaan kaukolämmön tarjoamisen asiakkaille.
“Kaukolämpöputkethan eivät ulkonäöllisesti ole muuttuneet mihinkään vuosiin, mutta niiden valmistuksen tapoihin voidaan vaikuttaa todella paljon. Kun sekä tuotteet että energiayhtiöiden ratkaisut ovat ekologisia ja vastuullisia, saavat lämpöyhtiöiden asiakkaat parasta vastinetta rahoilleen”, Pekkarinen summaa.